The End

Kotiin päästiin kuitenkin.

Elimistöni kertoo vieläkin mielipidettään reissusta, eli kirjailempa päätössanat tässä luonnonmukaisen suolihuuhtelun yhteydessä.

Vielä pystyi viimeisenä iltana Intian Pepe huijaamaan väsyneitä matkalaisia. Saavuttiin Mumbain lentokentälle n.18 aikaan illalla ja välittömästi syöksyi lentokentän työntekijä jutulle, jonka tarkoituksena on opastaa turisteja yms. Sanoin että lentomme lähtee huomenna aamulla ja aiomme nukkua kentällä.

Noh siittähän kaveri innostui ja alkoi selittämään, että ei ole mahdollista. Emme pääse kentälle sisälle kuin 3h ennen check in:n aukeamista, eli tässä tapauksessa n.03.00 Ilmoitin heti kaverille mitä mieltä olin, että voit mennä puhumaan paskaa jonnekkin muualle. Kaveri vaan jankutti ja jankutti samaa asiaa, mutta vielä oli suomalaista selkärankaa jäljellä ja vastasin samalla tavalla.

Kaveri häipyi hetkeksi ja rupesin puhuun Masalle, et mikähän pelle toikin oli. Kappas Pepe tuleekin samantien takaisin toinen Pepe kainalossa, joka myös on samalla kentällä töissä ja samassa hommassa. Yhteistuumin kaverit alkaa kertomaan, että kyllä asia näin on ja lähellä olisi airport guest house jossa voimme nukkua halvalla. Hoitaisivat kuljetuksenkin sinne jos emme jaksaisi kävellä. Jossain vaiheessa sitä oli sitten taivuttava virkamiesten painostukseen ja uskottava kun miehet tosissaan kertoo.

Eikä muuta kuin kyyti majoitukseen. Autoa venaillessamme tokaisin, että varmaan kusettavat, mutta Masa oli jo koukussa. Totuus valkeni kun auto tuli paikalle, niin Pepe hyppäs siittä vaan työaikana mukaan ja nostaan hotellista provikat, kun sai asiakkaita paikalle.

Vitutti.

Noh, jotain hyvääkin hotelli oli kuitenkin tosi siisti ja todellakin halpa, paikalliseenkin tasoon nähden. Mutta kävelymatka oli sitten taas utopiaa. Ja todellakin kentälle pääsee sisään, jos on matkaliput ja siellä voi viettää yönsä mikäli haluaa.

Aamulla jos oisin törmännyt jompaan kumpaan ko kaveriin, olisi tuliaisina ollut kasa Intialaisia hampaita.

Mitä jäi reissusta mieleen?

Intia. Toimii ehkä kauttakulkumaana, mutta ei ainakaan ihan heti takaisin. Ehkä joskus esim Goalla voisi käväistä jos saa aikaiseksi, mutta ei tosiaankaan ihan heti. Kärsivällisyys ei vaan riitä.

Nepal. Hieno maa, mukavia ihmisiä ja tajuttomat maisemat. Tänne pitää päästä vielä uudestaan ja ihan vuorille asti.

Ravintolan työntekijöillä on muuten yksi rasittava tapa. Kun kävelet kadulla puodin ohitse niin aina siellä joku päivystää ja huutaa "Namaste". Satutpa tietenkin vastaamaan siihen, koska muuten olisit töykeä ja epäkohtelias, joku voisi luulla jopa Intialaiseksi. Noh Siittähän tämä ravintolaPepe innostuu ja tulee luukulle perään huutelemaan "how are you today?"

Tuohon kysymykseen todenmukainen vastaaminen olisi todennäköisesti yhtä naivia, kuin rakastuminen maksulliseen naiseen. Niinpä mekin tyydyimme pelkästään toteamaan "fine, thanks"

Sinänsä aika harmiton juttu. Eikä ko tilanne kestäkkään kuin suomalaisen miehen kosinnan verran (naimattomat: vrt yhdyntä)

Mutta kun ravintoloita on sata ja kuljet samaa katua pitkin montaa kertaa päivässä, niin jossain... jossain vaiheessa tulee se hetki jolloin se lakkaa naurattamasta eikä enää vaan jaksa. Sitten se alkaa vähittelen jo hivuttautumaan epätoivon puolelle vaihtuen pakokauhuksi. Lopuksi huomaat juoksevasi keskellä katua sormet korvissa ja huutavan "Namaste, Namaste, Namaste..."

Noh se oli sellaista. Hauska reissu oli, paljon kaikenlaista tapahtui ja jäi mieleen yms... pla pla pla. Nyt sitten vaan innolla odottamaan sitä kiinteää ulostetta, joka taitaa olla yhtälailla mielikuvituksen tuotetta kuin se naisten mainostama esileikki. Oikeasti saatan jopa vähän odottaa Joulukuuta ja ennenkaikkea sitä miltä joulu näyttää Havannassa rommilasin äärellä ja sikari suussa.

ps. Jos meillä oli reissulla toisinaan vähän tylsää kun kirjailimme tätä matkapäiväkirjaa, niin kuinka hiton tylsää sinulla oli, jos jaksoit lukea tämänkin loppuun? Hankitaanko yhdessä elämä? Jooko?